Ulkosuomalaisparlamentti

Alueraportti Puhemiehistön Syyskokoukselle 2009

Hyvä Puhemies ja vara-puhemieskollegat,

Tuon teille terveisiä leppoisasta syys-kesäisestä Kanadan pohjois-Ontariosta. Olemme saaneet elää erittäin vaihteista aikaa. Luonto kummailee, on helteitä, rankkasateita, metsäpaloja, tulvia, pyörremyrskyjä ja maanvyörymiä, siis aivan normaali säitä.

Vuoden 2009 kevään Puhemiehistön istunnon jälkeen jatkoimme v-hlö Veli Niinimaan kanssa aikaisemmin aloitettua projektia saadaksemme muitakin Kanadassa toimivia suomalais-järjestöja innostumaan USP jäsenyydestä. Tulokset ovat tähän mennessä keskitasoa; olemme saaneet vastaan kiinnostusta sekä epäröintiä. Positiivisella puolella on mahdollinen Thunder Bay’n Kalevan Ritarien jäsenyys josta klubi keskustelee ensi kuun kokouksessa. Valitettavasti Nova Scotian Suomalaisten ryhmä ei ainakaan tällä hetkellä lupautunut ottamaan osaa. Iloitsemme kuitenkin heidän toiminnastaan. Olemme erittäin ylpeitä että pohjois-Ontarion Kirkland Lake kaupungin tytär, suomalais-syntyperäinen Meagan Leslie, voitti Halifax, Nova Scotian ehdokkuuden NPD (uusi demokraattinen puolue) puolueen edustajana Kanadan Parlamenttiin Ottawaan. Hän kulkee entisen, Sudburyssa syntyneen, Trudeau hallituksen kabinetti ministering Judy Erolan (os. Jacobson) jälkiä edustaessaan Kanadan suomalaisia. Pitkän aikaa kosimamme Winnipeg, Manitoban suomalaisten ryhmä ei ole vieläkään suostunut tulemaan mukaan. Jatkamme kevyttä kosimistamme.

Tavallinen aluekokouksemme tapahtui 27.6.2009 Sudburyssa Kanadan suomalaisten suurjuhlien merkeissä. Kokoukseen osallistui ilahduttavan runsaslukuinen edustajaryhmä. Kokouksen puolesta minulla oli ilo toivottaa Leena Isbom tervetulleeksi. Leena toi terveisiä sekä Suomi-Seuralta että USPn sihteeristöltä. Ottawan suur-lähetystöä edusti Tanya Neuvonen. Osallistujia oli kokouksessa kokonaan 20.

Toimintasääntöjen mukaan pidimme Kanadan-alueen vara-puhemiehen ja vara-henkilön valinnan ja olen iloinen että saimme Veli Niinimaan kanssa täyden kannatuksen ja komennuksen jatkaa toimintaa seuraavan kauden ajan. Olemme molemmat tästä nöyrästi kiitollisia.

Kesän 2009 FinnFest juhla tapahtui Alaska Cruise risteilylaivassa. Itse en eräistä syistä ottanut osaa mutta vara-henkilöni Veli Niinimaa oli mukana. 2009 FinnFest-Juhlan järjestäjät halusivat välttää välivuositapausta kun sen isäntä paikkakunta joutui peruuttamaan. Veli arvioi että laivalla oli noin 650 osanottajaa joista n 60 olivat Kanadan-suomalaisia. Retkeily, ja ohjelma, olivat Velin mielestä hyvin järjestetyt. Koska monilukuiset tavalliset FinnFest osallistujat eivät osallistuneet viime kesän risteylyyn, uskomme että tästä syystä tulevan kesän 2010 yhteiset FinnGrandFest juhlat Sault Ste Marie, Ontariossa tulevat nauttimaan yltäkylläisestä suosiosta. (lisä tietoja www.finngrandfest2010.com).

Tulevan vuoden aikana Sudburyn Laulumiehet mieskuoro juhlii 50v juhlaansa. Kuoro on Amerikan Laulajien suurin jäsenkuoro. Isäni oli kuoron perustaja ja toimi sen ensimmäisenä puheenjohtajana. Kuoron 2009 vuosikokouksessa minä sain kunnian toimia kuoron puheenjohtajana. Isäni on 86v. ja asuu Turussa.

Iloitsen että kaksoiskansalaisuusilmoituksien ruuhka on elpymässä ja nautin keskusteluista ja viesteistä joita saan innostuneilta ‘uusilta suomalaisilta’.

EU vaalit näyttivät että Kirjeäänestysmahdollisuuksen aikaansaaminen Kanadan alueelle on vieläkin tärkeänä tavoitteenamme. Erikoisesti kun, eräistä syistä, Kanadan Ulkoasiaministeriö kielsi Finlandia Villagen pitkänaikaisen vaalipaikan käytön ja pakotti äänestyksen tapahtuman kunniakonsulin koti-virastossa.

Toivotan teille kaikille turvallista matkaa Helsinkiin,

Niilo Saari, vara-puhemies, Kanadan alue



* Sivun alkuun


Ulkosuomalaisparlamentin pysyvä sihteeristö / Utlandsfinländarparlamentets permanenta sekretariat
/ Permanent Secretariat of the Finnish Expatriate Parliament
SUOMI-SEURA RY - FINLAND-SAMFUNDET - FINLAND SOCIETY
Mariankatu 8, 00170 Helsinki, Finland
Tel: +358-(0)9-684 1210, Fax: +358-(0)9-684 121 40
E-mail: info@usp.fi

Päivitetty: 27.1.10 Webmaster