Ulkosuomalaisparlamentti

Kanadan alue

Niilo Saari

Sähköposti: USPCanada(a)gmail.com

"Synnyin Ylihärmässä ja vietin ensimmäiset 5 vuotta lapsuudestani siellä jonka jälkeen muutimme Vaasan Asevelikylään johon isäni rakensi omakotitalon.
Vuonna 1957 muutin vanhempieni mukana Kanadaan jossa asetuimme pohjois-Ontarion Sudbury-kaupungin länsilaidalle. Sain perus- , korkea- ja yliopistokoulutuksen kotipaikkakunnallani. Menin naimisiin vuonna 1967 Eila-vaimoni kanssa joka oli kansakoulun opettaja, ja asetuimme perhe-elämän hommiin. Perheessämme on tytär Tanya ja poika Neil sekä tyttärentytär Amelia.

Eräitten eri hommien jälkeen pyrin virkapaikkaan Kanadan hallituksen Intiaaniministeriön palveluksessa ja noin kolme vuotta neuvoin alkuasukasyrittäjiä. Vuonna 1980 muutin Teollisuusministeriön palveluun ja olin sen palveluksessa vuoteen 1997 jolloin otin vastaan varhaiseläketarjouksen. Välittömästi sen jälkeen perustin oman konsulttiyrityksen jota johdan edelleen. Olen vuosien aikana aktiivisesti toiminut m.m. Kanadan ja Suomen välisen kaupan kehityshommissa.
Valtionvirkani aikana tein töitä Ontario-provinssin eri puolilla. Vuonna 1989 sain mahdollisuuden paluumuuttoon kotikaupunkiini Sudburyyn jossa asumme vieläkin.

Kanadassa ollessaan isäni vaikutti useita vuosia paikallisessa suomalaisyhteiskunnassa ja ehkä tästä syystä minulle kasvoi halu ottaa enemmän osaa suomalaisten toimintaan. Olin erittäin kiinnostunut vuonna 1982 perustetusta Sudburyn Suomalaisen Lepokotiyhdistyksen toimesta koska vaimoni äiti sairasti dementiaa. Otin osaa yhdistyksen ’92 vuosikokoukseen jossa minut valittiin johtokuntaan. Seuraavana vuonna otin vastaan puheenjohtajan tehtävän ja olen palvellut siinä virassa nykypäivään asti.

Vuodesta 1998 – 2003 toimin Kanadan Suomalaisen Kulttuuriliiton puheenjohtajana ja kaksi kertaa olin Canadian Ethnocultural Council, Board of Presidents (Kanadan Vähemmistökansojen Presidenttien valtuuston) kokouksien puheenjohtaja.

Vuonna1998 osallistuin ensi kertaa USPn istuntoon. Helsingissä Kanadan aluekokous valitsi minut vara-puheenjohtajan vara-henkilöksi. Sen lisäksi sain kunnian toimia Seniorivaliokunnan koollekutsujana ja puheenjohtajana. Olen saanut toimia näissä luottamustehtävissä jokaisessa sen jälkeisessä parlamentissa.

1998 minut valittiin Kanadan-suomalaisen Evankelioimisseura ry.n johtokuntaan ja toimin sen puheenjohtajana vuodesta 2003 - 2007 asti.

Musiikki ja mieskuorolaulu harrastus ovat olleet tärkeä osa elämässäni. Jo pikku poikana lauloin Vaasan Kirkon Poikakuorossa. Veljieni kanssa esiinnyimme usein varsinkin Kanadassa jossa neljän veljeksen lauluryhmä oli erikoista. Myöhemmin aikuisena yhdyin Sudburyn Laulumiesten kuoroon jossa laulan tänäkin päivänä. Kuluneitten vuosien aikana olen saanut lauluharrastuksesta paljon iloa itselleni. Vuonna 1987 perustin kahden veljen ja yhden ystävän kanssa “Annin Pojat” kvartetin joka sai aikaan kolme kasettia. Vuonna 1988 minut valittiin Amerikan Laulajat mieskuorojärjestön puheenjohtajaksi. Tämä järjestö silloin yhdisti 10 pohjois-Amerikan Suomalaisen Mieskuoron yhteis-toimintaa. “Juuret Suomessa ‘93” juhlavuonna Amerikan Laulajat vierailivat Suomessa ja esiintyivät Helsingissä pidetyssä juhlakonsertissa. Al’n ’93 Laulupäivillä luovutin puheenjohtajaviran seuraajalleni ja minulle myönnettiin Suomen Mieskuoroliiton ansiomerkki.

Olen erittäin kiitollinen kannatuksesta josta olen vara-henkilönä saanut nauttia ja toivon että saan nauttia samasta kannatuksesta seuraavan kolmen vuoden vara-puhemies virkakauteni aikana. Kehoitan kaikkia Kanadan-suomalaisia yhteisöjä tutkimaan USPn jädenyydestä tulevia etuja. Vastaan mielelläni kysymyksiin joko puhelimen tai InterNetin kautta."

Niilo Saaren varahenkilönä toimii Veli Niinimaa




* Sivun alkuun


Ulkosuomalaisparlamentin pysyvä sihteeristö / Utlandsfinländarparlamentets permanenta sekretariat
/ Permanent Secretariat of the Finnish Expatriate Parliament
SUOMI-SEURA RY - FINLAND-SAMFUNDET - FINLAND SOCIETY
Mariankatu 8, 00170 Helsinki, Finland
Tel: +358-(0)9-684 1210, Fax: +358-(0)9-684 121 40
E-mail: info@usp.fi

Päivitetty: 3.6.10 Webmaster