Puhemies Paavo Lipposen juhlapuhe Ulkosuomalaisparlamentissa Helsingissä 23.5.2005

Hyvät Ulkosuomalaisparlamentin osanottajat, hyvät naiset ja herrat!

Suomen valtiovallan ja erityisesti eduskunnan puolesta minulla on suuri ilo tervehtiä tänä kauniina keväänä Helsinkiin kokoontu- nutta neljättä Ulkosuomalaisparlamenttia. Erityisesti lausun tervetulleiksi Suomeen eri puolilta maailmaa saapuneet edustajat keskustelemaan tärkeistä vanhan kotimaan ja ulkosuomalaisten yhteisistä asioista. Vuonna 1997 perustettu Ulkosuomalaisparla- mentti on vakiinnuttanut asemansa Suomen ja ulkosuomalaisten välisenä keskusteluforumina, siltana, jossa liikennettä tapahtuu molempiin suuntiin.

Kuluneina vuosina Ulkosuomalaisparlamentti on monin tavoin vaikuttanut ulkosuomalaisten aseman parantamiseen Suomen suuntaan, esimerkkinä v. 2003 toteutettu kaksoiskansalaisuus. Tuhannet ulkosuomalaiset ovat saaneet takaisin Suomen kansalaisuuden ja luku lisääntynee, kun tämän vuoden alusta kansalaisuusilmoitusten maksu alennettiin 240 euroon.

Myös tämän kokouksenne esityslistalla on tärkeitä asioita, kuten ulkomaille maksettavien tulojen lähdeverotus ja ulkosuomalaisille suunnatut radio-ohjelmat. Verotuksesta toteaisin, että Suomessa valmistellaan parhaillaan lähdeverouudistusta niin että tasavero korvattaisiin progressiivisella verolla, jolloin eläkkeiden verotus kevenisi oleellisesti.

Kiitän Suomi-Seura ry:tä Ulkosuomalaisparlamentin käytännön toteuttamisesta, samoin kuin parlamentin jäseniksi liittyneitä ulkosuomalaisyhteisöjä arvokkaasta työstä Suomen ja ulkosuomalaisten välisen kanssakäymisen kehittäjinä.

Tälle joukolle ei tarvitse todistella, että Suomi on ollut siirtolaisten maa vuosisatoja. Suomen valtamertentakainen siirtolaisuus alkoi v. 1638, kun ensimmäiset ruotsalaiset ja suomalaiset purjehtivat Delaware-joen laaksoon perustamaan Uusi Ruotsi -siirtokuntaa.

Kaikkiaan arvioidaan 1,3 miljoonan suomalaisen lähteneen siirtolaisiksi 1800-luvun puolivälistä lähtien eri puolille maailmaa, ennen sotia pääasiassa Pohjois-Amerikkaan ja sodan jälkeen erityisesti Ruotsiin.

Kun mukaan luetaan suomalaissiirtolaisten kolmas ja neljäs sukupolvi, eri puolilla maailmaa asuu 1-2 miljoonaa suomalaista geeniperintöä kantavaa ihmistä. Vaikka monilta näistä on kieli ja suvun Suomesta tuomat tavat ehkä unohtuneet, tämä joukko on suuri potentiaalinen voimavara suomalaiselle yhteiskunnalle. Suomen ulkomaankaupassa ja kulttuuriviennissä ei ole kovinkaan paljon hyödynnetty siirtolaistemme jälkeläisiä. Tässä asiassa, omien siirtolaistensa jälkeläisten hyödyntämisessä, mm. Ruotsi on ollut paljon meitä edellä. Voimme myös ottaa oppia suomalaisten siirtolaisten kokemuksista eri puolilla maailmaa, jotta osaisimme ottaa vastaan maahanmuuttajat oikealla tavalla arvostaen heidän panostaan suomalaisen yhteiskunnan kehittämisessä.

Tänä vuonna on kulunut 65 vuotta talvisodan ja 60 vuotta toisen maailmansodan päättymisestä. Jäljellä olevien sotaveteraanien keski-ikä on 84 vuotta. Heille, samoin kuin maanpuolustustyössä olleille naisille, on taattava turvallinen vanhuus. Tämä koskee tietysti myös ulkosuomalaisten keskuudessa olevia veteraaneja.

Suomessa on lähes miljoona ihmistä, jotka lapsena ovat joutuneet kokemaan sota-ajan. Itse kuulun tähän joukkoon. Noin 80 000 lasta siirrettiin Suomesta Ruotsiin ja muihin Pohjoismaihin pakoon pommituksia ja puutetta. Monet heistä ovat jääneet pysyvästi ulkosuomalaisiksi. Sen ajan lapsia on myös muuttanut ympäri maailmaa Australiaa ja Afrikkaa myöten. On sanottu, että sotalapsi on ikuisesti sotalapsi.

Lappu, jossa oli nimi ja syntymäaika, on edelleenkin kaulassa kuin panta. Tätä kuvastaa tarve perustaa sotalapsiyhdistyksiä ja pystyttää muistomerkkejä sekä Suomessa että Ruotsissa. Sotalasten identiteetti on hyvin monimutkainen asia ja vaatisi monitieteistä tutkimusta niin kauan kuin sotalapsisukupolvi on vielä elossa. Jälkimaailma voi ottaa oppia tästä kansakunnan kokemuksesta. Nykyaikana tuskin enää lähetettäisiin pieniä lapsia yksin vieraaseen maahan ja kulttuuriin.

Aikaisemmin paljon väestöään siirtolaisiksi menettäneestä Suomesta on viimeisen 15 vuoden aikana tullut maahanmuuttajia vastaanottava maa. Meillä on noin 110 000 ulkomaan kansalaista ja lisäksi useita kymmeniä tuhansia Suomen kansalaisuuden saaneita maahanmuuttajia. Tämän vuoden alussa Suomessa asui 166 361 ulkomailla syntynyttä ihmistä, näistä vieraskielisiä oli 133 183. Kolme prosenttia väestöstämme on ulkomaalaisia,
edustaen noin 150 eri kansallisuutta. Eniten tulijoita on lähialueiltamme, Venäjältä, Virosta ja Ruotsista. On syytä muistaa, että kolmasosa Suomen maahanmuuttajista on etniseltä alkuperältään suomalaisia tai suomalaissyntyisiä - siis ulkosuomalaisia.

Maahanmuuttajien integroituminen - eli kotoutuminen - suomalaiseen yhteiskuntaan on meille suuri haaste. Tässä asiassa kielen oppiminen ja ammattikoulutus, ja sitä kautta pääsy työelämään, ovat avainkysymyksiä. Maahanmuuttajat, ja erityisesti heidän lapsensa, ovat suuri voimavara Suomelle. Johtuen osaksi historiastamme suomalaisilla on edelleenkin ennakkoluuloja maahanmuuttajiamme kohtaan. Suomi on kuitenkin entistä selvemmin muuttumassa monikulttuuri- yhteiskunnaksi.

Suomessa niin kuin monissa muissakin EU-maissa väestö ikääntyy nopeasti ja poistuu suurin joukoin työelämästä lähivuosina. Tällä hetkellä 15 % Suomen väestöstä on yli 65- vuotiaita, ja v. 2020 arvioidaan lähes joka neljännen suomalaisen olevan yli 65. v. Siksi työvoiman maahanmuutto on maamme hyvinvoinnin, kilpailukyvyn ja palvelujen kehittämisen kannalta tärkeätä tulevaisuudellemme.

Kun syntyvyys Suomessa ei paljoa lisääntyne lähitulevai- suudessa, maahanmuutto jää merkittäväksi väestöpoliittiseksi vaihtoehdoksi. Hallituksen asettama maaherra Rauno Saaren johtama työryhmä saanee lähiviikkoina valmiiksi Suomen maahanmuuttopoliittisen ohjelman, joka tarjoaa hyvän lähtökohdan kansalaiskeskustelulle ja tarvittaville toimenpiteille. Näistä keskeinen lienee työvoimaperäisen maahanmuuton rohkaiseminen; liittyen luonnollisesti EU:n yhteisesti hahmottamaan maahanmuuttopolitiikkaan.

Suomalaisen yhteiskunnan on aika valmistautua työperäiseen ja aktiiviseen maahanmuuttopolitiikkaan sekä asenteissa että käytännön toimin. Hyvä aloitus olisi työlupien käsittelyn nopeuttaminen ja byrokratian vähentäminen kaikilla tasoilla. EU:n laajennuttua 1.5.2004 monien ennustamaa ryntäystä Virosta ja muista uusista EU-maista Suomeen ei ole tapahtunut. Suomea ei pidetä kovin houkuttelevana vaihtoehtona kansainvälisille osaajille. Esteiksi on mainittu työnantajien asenteet ja työmarkkinoiden jäykkyys, ja huippuosaajille korkea verotus. Pitkälle ja pimeälle talvelle emme mahda mitään, mutta voimme todeta, että täällä asuu aurinkoisia ihmisiä - ainakin kesäaikana!

Suomeen saapui viime vuonna 20 333 maahanmuuttajaa. Lähtömuutto oli 13 656 henkeä, joten muuttovoitto oli 6 677 ihmistä. Tässä on tapahtunut lisäystä, sillä Suomen muuttovoitto on viime vuosina ollut noin 5 000 henkeä. Tämä luku voisi olla hyvinkin kaksinkertainen tulevina vuosina. Erityisesti tarvitsemme nuoria osaajia – "eurokids" ja tieteen "world stars" – ja siksi tutkintojen vastaavuutta tulisi pohtia uudella tavalla. Nykyinen linjamme on ilmeisesti liian tiukka. Täällä opiskelleita ja tutkinnon suorittaneita ulkomaalaisia olisi myös pyrittävä saamaan jäämään Suomeen huomattavasti nykyistä enemmän. Jotain lienee vialla, kun ulkomaalaisista opiskelijoista valmistumisen jälkeen vain yksi kymmenestä jää tänne töihin. Yksi avainkysymys harkittaessa Suomeen jääntiä lienee puolison työllistyminen.

Edellä mainittu liittyy elinkeinoelämän – ja yleensäkin elämän – globalisoitumiseen ja kansainväliseen kilpailuun osaajista. Kun Suomeen saapuu osaajia, niin vastaavasti erityisesti nuorille suomalaisille tulisi luoda entistä parempia edellytyksiä opiskella ja työskennellä ulkomailla. Toivon mukaan monet heistä sitten aikanaan palaisivat hyödyntämään suomalaista yhteiskuntaa hankkimillaan tiedoilla ja kokemuksilla. Viime vuosina tässä asiassa on tapahtunut suotuisaa kehitystä erityisesti korkeakoulujemme piirissä.

Kun puhutaan Suomeen muutosta, on mainittava myös ns. laiton maahanmuutto ja harmaa talous, joihin on puututtava kovalla kädellä heti alkuvaiheissa. Arviot laittomista työntekijöistä Suomessa vaihtelevat muutamasta tuhannesta 20 000:een. Useimmiten kysymyksessä on virolainen työntekijä, joka on arkipäivät Suomessa ja viikonlopun kotonaan Virossa.
”Tällä vuosisadalla siirtolaiset tarvitsevat Eurooppaa, mutta myös Eurooppa tarvitsee siirtolaisia”, on YK:n pääsihteeri Kofi Annan todennut. EU:n laajentumiskomissaari Olli Rehn lausui puolestaan: ”Tarvitsemme siirtolaisia, sillä kyse on taloudellisesta tulevaisuudestamme.” (Europa 3/05). EU komissio käynnisti toukokuun alussa viisivuotisen suunnitelman

luodakseen yhtenäisen maahanmuuttopolitiikan ja yhteisen turvapaikkamenettelyn. Hollannin puheenjohtajakaudella sovittu ohjelma kantaa Haagin nimeä, vaikka sisältö keskeisesti käsiteltiin Suomen puheenjohtajakaudella Tampereen huippukokouksessa v. 1999. Ohjelmaan kuuluu myös taistelu terrorismia ja järjestäytynyttä rikollisuutta vastaan.

Tässä kehityksessä Suomi haluaa olla mukana aktiivisena osallistujana ja toimijana. Suomen maahanmuuttajien lukumäärän odotetaan kasvavan lähivuosina. Enemmän kuin EU-laajentuminen, asiaan vaikuttaa kovasta työttömyydestä huolimatta maassamme jo tällä hetkellä eräillä aloilla vallitseva työvoimapula, erityisesti rakennussektorilla ja palveluammateissa. Suomen työmarkkinoilta poistuu vuoteen 2015 mennessä noin miljoona ihmistä. Suomen omat työvoimareservit tai tuottavuuden nostaminen eivät riitä korvaamaan ikääntymisestä johtuvaa työvoimavajetta. Tässä on haastetta kerrakseen koko suomalaiselle yhteiskunnalle. Samalla on kuitenkin muistettava, että kehitettäessä aktiivista maahanmuuttopolitiikka on huolehdittava maan koko väestön työllisyydestä.

On korostettava, että maahanmuuttopolitiikka ja pakolaispolitiikka ovat kaksi eri asiaa. Suomessa on runsaat
20 000 pakolaista, jotka ovat saapuneet sekä turvapaikan hakijoina että humanitaarisin perustein pakolaisleireiltä.

Suomi on kiinteästi mukana EU:n pyrkimyksissä saada yhtenäinen pakolais- ja turvapaikkapolitiikka vuoteen 2010 mennessä.

Minulla oli maaliskuussa tilaisuus vierailla Australiassa ja tutustua siellä asuvien suomalaisten elämään ja oloihin.

Matkan yksi kohokohta oli käynti Brisbanen Suomalaisessa Lepokodissa. Vastaavia eläkeläiskoteja on perustettu myös amerikansuomalaisten ja Ruotsissa asuvien suomalaisten keskuuteen. Yhdessä asuinmaan viranomaisten kanssa tulisikin kiinnittää erityistä huomiota siirtolaisvanhuksiin ja heidän tarpeisiinsa, erityisesti palveluihin omalla äidinkielellä, sillä vanhuudessa ihminen saattaa unohtaa aikuisena opitun kielen, eivätkä kaikki siirtolaiset ole kunnolla oppineetkaan asuinmaansa kieltä. Uskoisin, että sellaisissa uudemman siirtolaisuuden maissa kuin Saksa, Englanti ja Sveitsi, asia alkaa olla hyvin ajankohtainen. Näihinkin maihin on sodan jälkeen suunnannut paljon suomalaisia, jotka tarvitsevat jo lepokoteja ja hoitopalveluja äidinkielellä. Ikääntyvä ulkosuomalaisväestö olisi tärkeä tieteellinen tutkimuskohde, ja tulokset voisivat edesauttaa käytännön toimenpiteitä.

Toinen ulkosuomalaisryhmä, johon tulisi kiinnittää erityistä huomiota, ovat suomalaisten siirtolaisten jälkeläiset eri puolilla maailmaa. Tämän satoihin tuhansiin nousevan joukon suomalaisen identiteetin ja kulttuuriperinnön vaalimista, Suomi-tietämystä ja yhteyksiä Suomeen tulisi vahvistaa kaikin tavoin ja innostaa heidät vierailemaan esivanhempiensa kotimaassa tapaamassa mahdollisia sukulaisiaan. Tällainen matkailu on ollutkin lisääntymässä viime vuosina; luku ei ole aivan vähäinen, kuten tiedot eri puolilta maata kertovat. Monet suomalaissyntyisten jälkeläiset ovatkin asettuneet asumaan Suomeen saatuaan opiskelu- tai työpaikan tai ehkä jopa löydettyään täältä elämänkumppanin. Ulkosuomalaisparlamen- tilla olisi tehtäväkenttää saada siirtolaistemme jälkeläisten ja Suomen välistä kanssakäymistä entistä vilkkaammaksi ja monipuolisemmaksi. Esimerkkinä käytännön toimista voisi olla ulkosuomalaisnuorille kehitetty oma oppisopimus- ja työharjoittelujärjestelmä ja ehkä erillinen stipendirahasto. Tähän voisi liittyä myös ulkosuomalaisnuorille tarkoitettu kesätyöpaikka- ja työharjoitteluvälitys.

Liittyen Suomen itsenäisyyden 75-vuotisjuhlaan v. 1992 järjestettiin Helsingissä ulkosuomalaistapahtuma otsakkeella ”Juuret Suomessa – Roots in Finland”. Juhla houkutteli tuhansia ulkosuomalaisia käymään Suomessa. Kokemukset tapahtumasta

olivat erittäin myönteisiä. Niinpä Turun kaupunki on ryhtynyt toimenpiteisiin järjestääkseen mittavan ulkosuomalaistapahtu- man Suomen kulttuurin kehdossa ja entisessä pääkaupungissa mahdollisesti vuonna 2008. Tietojeni mukaan tälle Ulkosuomalaisparlamentille on tehty aloite ulkosuomalaistapah- tuman järjestämisestä Suomessa. Ehkä sen yhteyteen voitaisiin järjestää myös Ulkosuomalaisparlamentin kokoontuminen. Kannatan asiaa lämpimästi. Erityisenä kohderyhmänä tulisi olla siirtolaistemme jälkeläiset. Tapahtuma houkuttelisi heitä vierailemaan esi-isiensä ja -äitiensä synnyinmaassa. Tällä olisi tietenkin suurta matkailullista merkitystä Suomelle. Voisi ajatella, että charter-lentojen lisäksi vaihtoehtona olisi laivamatka vanhaa siirtolaisreittiä New Yorkin Ellis-saarelta Southamptoniin Englantiin, ja sieltä charter-laivalla Hankoniemen satamaan. Euroopan suuret siirtolaismaat ovat jo kauan toteuttaneet tätä konseptia kulkea siirtolaisten reitti vastavirtaan, ja siitä käytetään termiä: ”Routes to the Roots”.

Edelliseen liittyy läheisesti myös seuraava tulevaisuuteen tähtäävä asia: Suomi on yksi niitä harvoja Euroopan maita, joissa ei ole siirtolaisuuteen keskittynyttä museota. Siksi onkin tervehdittävä ilolla Seinäjoelle Kalajärven rantaan suunnitteilla olevaa Suomen Siirtolaisuusmuseota, jonka käynnistämiseen eduskunta on myöntänyt 100 000 euroa opetusministeriölle valtion tämän vuoden talousarviossa. Seinäjoki on oikea paikka, sillä puolet ns. Amerikan siirtolaisuudestamme oli lähtöisin vanhasta Vaasan läänistä. Tavoitteena on kehittää uusi, monipuolinen kohtaamispaikka ulkosuomalaisille ja heidän jälkeläisilleen, jossa kohdata nyky-Suomi ja sen asukkaat, mukaan lukien maahanmuuttajaväestömme. Siirtolaisuusmuseo tulee olemaan kulttuurimatkailun kohde, jossa vieras pääsee vuorovaikutukseen siirtolaisuuden historian ja eri kulttuurien kanssa. Sen tehtävänä on kertoa, miten siirtolaiset eri puolilla maailmaa ovat ratkaisseet siirtolaisuuden ikiaikaisen ongelman: elää vieraissa oloissa menettämättä omaa kansallista identiteettiään. Tässä pätee vanha viisaus: ”Jos haluat ymmärtää itseäsi, sinun on tunnettava myös juuresi.”

Toivotan Ulkosuomalaisparlamentille parhainta menestystä sen tärkeässä työssä sekä tässä kokouksessa että tulevina vuosina. Suomen valtiovalta, ja eduskunta etunenässä, haluaa olla mukana kehittämässä yhteistyötä Suomen ja ulkosuomalaisten välillä. Tärkeätä on, että me Suomessa asuvat suomalaiset ja te ulkosuomalaiset tunnemme kaikki olevamme samaa suurta perhettä - Väinämöisen lapsia.

• Ulkosuomalaisparlamentin istunnon 23.-24.5.2005 etusivulle




Sivun alkuun