Ulkosuomalaisparlamentti

Aloitteet, jotka ulkosuomalaisparlamentti käsitteli, mutta ei hyväksynyt

58. Suomalaisten maastamuuttajien, paluumuuttajien ja Suomessa opiskelevien ulkosuomalaisten sosiaaliturvan yhtenäistäminen, selkeyttäminen ja parantaminen. Suomalaisen Kela-kortin hakeminen, kuuden kuukauden odotusajan lyhentäminen/poistaminen.

Sosiaaliturvasta muuttotilanteessa on määräyksiä Suomen omassa kansallisessa lainsäädännössä, EU-lainsäädännössä ja Suomen solmimissa sosiaaliturvasopimuksissa.
Sosiaaliturvasopimukset syrjäyttävät yleensä kansallisen lainsäädännön, kun taas EU-lainsäädäntö syrjäyttää sekä kansallisen lainsäädännön että sosiaaliturvasopimusten määräykset.

Suurin osa Suomen (kuten muidenkin EU-maiden) sosiaaliturvasta on asumisperusteista. Tämä tarkoittaa, että sosiaaliturvan piiriin kuuluvat vain maassa asuvat henkilöt.
Siitä kenen katsotaan asuvan Suomessa ja mitä poikkeuksia pääsääntöön on, säädetään laissa asumisperusteisen sosiaaliturvan soveltamisesta. Joissakin etuuksissa ratkaisevaa on, onko henkilöllä kotikuntalain mukaan katsottava olevan kotikunta Suomessa.

Suomessa asuvaksi katsotaan sellainen henkilö, jolla on vakinainen asunto ja koti Suomessa ja joka jatkuvasti pääasiallisesti oleskelee täällä.

Suomeen muuttava henkilö tulee asumisperusteisen sosiaaliturvan piiriin maahan muutosta alkaen, jos hänen on tarkoituksena jäädä tänne vakinaisesti asumaan ja hänellä on tarvittaessa vähintään vuoden oleskelulupa, jota voidaan tarvittaessa jatkaa. Opiskelijoita ja vain lyhyehköksi määräajaksi Suomeen tulleita ei katsota Suomessa asuviksi, vaikka heillä olisi vuoden oleskelulupa.

Maasta muuttava poistuu asumisperusteisen sosiaaliturvan piiristä eikä siis voi saada siihen kuuluvia etuuksia. Tämä koskee myös Suomen kansalaisia; Suomen kansalaisuus sinänsä ei siis oikeuta sosiaaliturvaan.

Tilapäisesti ulkomailla oleskeleva kuuluu kuitenkin sosiaaliturvan piiriin enintään vuoden ajan muutosta. Oleskelu katsotaan tilapäiseksi, jos se on tarkoitettu määräaikaiseksi, vaikka aika olisi vuotta pitempi. Samoin tilapäisenä pidetään oleskelua, jonka kestosta ei etukäteen ole tietoa, jos tarkoitus ei ole jäädä toiseen maahan asumaan.

Suomesta ulkomaille muuttava, päätoimisesti opiskeleva tai tieteellistä tutkimusta harjoittava henkilö voidaan pitää suomalaisessa asumisperusteisessa sosiaaliturvassa edellyttäen, että hän ei kuulu asemamaan sosiaaliturvaan.

Ulkosuomalaisparlamentin yleisistunto ei hyväksynyt edellä mainitun aloitteen, tiistaina 24.11.1998.

59. Saksan kielen asema parlamentissa

DFG-Dachverbandin ja Saksan kirkollisen työn keskuksen aloitteissa esitetään että saksan kielelle myönnettäisiin virallinen asema.

Sääntövaliokunta esitti seuraavan päätöslauselmaehdotuksen:
”Parlamentti päättää että sääntöjen artiklan nro 9 kielten luetteloon lisätään saksan kieli. (sääntömuutos)

Parlamentti toteaa että saksankieliset parlamenttiedustajat venäjänkielisten edustajien tapaan itse huolehtivat mahdollisesta tulkkauksesta.”

Ulkosuomalaisparlamentin yleisistunto äänesti sääntövaliokunnan esityksestä, tiistaina 24.11.1998. Esitys ei saanut sääntömuutoksen tarvittavaa 2/3-määräenemmistöä.


Päätöslauselmat 1998 Etusivu

Kansalaisuusasioita koskevat päätöslauselmat

Inkeriläisasioita koskevat päätöslauselmat

Kulttuuriasioita koskevat päätöslauselmat

Nuorisoasioita koskevat päätöslauselmat

Opinto- ja koulutusasioita koskevat päätöslauselmat

Poliittisia ja virallisia asioita koskevat päätöslauselmat

Sosiaaliasioita koskevat päätöslauselmat

Senioriasioita koskevat päätöslauselmat

Talousasioita koskevat päätöslauselmat

Tiedotusasioita koskevat päätöslauselmat

Ulkosuomalaisparlamentin sääntöjä koskevat päätöslauselmat

Aloitteet, joihin USP päätti olla ottamatta kantaa

USP päätti olla ottamatta kantaa itse aloitteeseen, mutta halusi kommentoida

Aloitteet, jotka siirrettiin Suomi-Seura ry:n mietittäväksi


Takaisin päätöslauselmasivulle



* Sivun alkuun


Ulkosuomalaisparlamentin pysyvä sihteeristö / Utlandsfinländarparlamentets permanenta sekretariat
/ Permanent Secretariat of the Finnish Expatriate Parliament
SUOMI-SEURA RY - FINLAND-SAMFUNDET - FINLAND SOCIETY
Mariankatu 8, 00170 Helsinki, Finland
Tel: +358-(0)9-684 1210, Fax: +358-(0)9-684 121 40
E-mail: info@usp.fi

Päivitetty: 17.12.08 Webmaster